kesäflirttisi

Pitääkö kesäflirttisi?

Näin kesän lopussa monella kesäkissalla on tylsä kohtalo. He ovat saaneet muutaman viikon ajan ruokaa ja rakkautta, mutta nyt kukaan ei enää halua heitä ja heidät jätetään oman onnensa ojaan. Onko deittimaailmassa yhtäläisyyksiä? Voi olla. Miten siis kesäflirttisi kanssa käy?

Saadakseen aikaan treffit, kun elämä tuntuu rientävän nopeasti ohi, ei ole helppoa. Pitkän ja stressisen työpäivän jälkeen ei jaksa eikä ehdi oppia tuntemaan uutta ihmistä. Moni varmaan luulee, että sinkkuna pitäisi aina olla motivoitunut etsimään kumppania, mutta omasta kokemuksesta tiedän, että niin ei aina ole. Joskus joutuu rasittavaan spiraaliin vaatimuksista.

Loman ja levon jälkeen jaksaa yleensä taas etsiä, ainakin minä. Uskon myös että moni muu on samaa mieltä kanssani. Lomalla meilikeskustelut ovat nimittäin usein kiinnostavampia, voi helpommin löytää treffejä ja monet on rennompia. On siis helpompi löytää se oikea.

Monet teistä on siksi varmaan ihastunut kesällä, mutta kun arki ja rutiinit ovat tulleet vastaan, voit helposti unohtaa kesäflirttisi. Kuten kesäkissan.

Yksi tapa välttää että näin käy on tunnistamalla riskitekijät. Jos molemmat esimerkiksi ovat paljon töissä, teidän on suunniteltava hyvin vapaa-aikanne.

Jos ei pysty ylläpitämään suhdetta, vaikka haluaisi, voi olla aika katsoa peiliin – elänkö sitä elämää mitä haluan elää vai pitäisikö minun muuttua?

Onko sinulla ajatuksia tästä kirjoituksesta tai blogista? Tai ehdotuksia aiheista joista voisin kirjoittaa tai muuta? Kommentoi!

 

Lue lisää kesäflirteistä: Mr right right now
dating


There are no comments

Add yours