Mad Men (Season 6)

Sinkku – huono itseluottamus?

Välillä tapaa ihmisiä jotka ovat todella epäsympaattisia. He voivat olla työkavereita jotka käyttävät hyväksi työkavereitaan omaksi hyödykseen. He voivat olla jalkapallovanhempia jotka huutavat ja kiroavat 12-vuotiaalle tuomarille että hän on maailman huonoin tuomari. Kun näen tämänlaista käyttäytymistä, ajattelen: miten kukaan haluaa elää tämän ihmisen kanssa? Hänen on siis ehdottomasti oltava sinkku. Mutta usein hän ei ole ja käyttäytyy kumppaninsa kanssa hyvin. Tämä on minusta todella outo ilmiö. Olen siksi miettinyt mitä rakkaus oikeastaan tekee itseluottamukselle.

Kaikki jotka ovat eläneet onnellisessa suhteessa tietävät miten hyvän olon siitä saa. Se, että kuulee koko ajan että on kaunein, paras ja että olet rakastettu, antaa hyvän ja itsevarman olon. Monen mielestä on helpompaa iskeä kun on suhteessa, koska tuntee olonsa niin itsevarmaksi. Tästä voi tosin myös tulla ylimieliseksi, kuten ylläolevat esimerkit näyttävät. Jos minäkuvasi kasvaa liian paljon ja luulet olevasi Jumalan lahja ihmiskunnalle, sinusta voi tulla epämukava ja koppava.

Joten mitä sinkkuus tekee itseluottamukselle? Varsinkin jos on pitkään sinkku, eikä saa koskaan tai vain harvoin kehuja. Joillekin rakkaus jonka saa perheeltä ja kavereilta toimii korvikkeena. Kun taas toiset, joilla ei ole niin monta läheistä ystävää tai perheenjäsentä, eivät saa rakkautta samalla tavalla. He ehkä haluaa löytää henkilön joka rakastaa ja jos ei löydä häntä, itseluottamus kärsii.

Mitä te ajattelette tästä? Miten itseluottamus muuttuu riippuen siitä, onko sinkku vai suhteessa?

3

Onko sinulla ajatuksia tästä kirjoituksesta, blogista, ehdotuksia aiheista joista voisin kirjoittaa tai muuta? Kommentoi!

dating


There are 5 comments

Add yours
  1. JiiKoo

    Mielestäni sinkkuus ei vaikuta yhtään mitään itseluottamukseen. Sinkkuus on ollut oma valintani, mutta mulla on aina ollut erittäinkin hyvä itseluottamus. Suurin vaikutus itseluottamukseeni on ollut sillä kun tapoin itseni moottoripyörällä…joo, koska kirjoitan tätä niin sekin kertoo kuoleman olleen vain väliaikainen..toisinaan itsepäisestäkin luonteestani johtuen suostuin olemaan raatona vain noin minuutin.. xD

    • hanna

      Kyllä varmasti ainakin hyvässä suhteessa oleminen parantaa itseluottamusta. Se että saat toiselta jatkuvasti hellyyttä ja läheisyyttä vahvistaa ajatusta siitä että olet sen arvoinen.

      • JiiKoo

        …tuokaan ei päde minuun…olen aina tiennyt olevani hemmetin hyvä tyyppi eikä sitä ole muuttanut kenenkään muun mielipide.. 🙂

  2. Jyge

    Minun mielestäni jokaisella pitäisi olla ”tervettä” itseluottamusta edes jonkin verran, ennenkuin alkaa suhteeseen. Siinä on muuten helposti toisten kehujen ja mielipiteitten armoilla. Muistakaa myös että jos odotatte muiden kehuvan teitä, teidän pitää itse tehdä samoin!
    Ja itsensä kehuminen on myös täysin sallittua ja tervettä hommaa, kokeilkaahan joskus 🙂
    Pitää osata rakastaa itseään ennenkuin pystyy rakastamaan muita!

  3. Hanna Hottola

    Kyllähän sillä jonkin verran vaikutusta on, etenkin jos on pitkään sinkkuna eikä ole pitkään aikaan ollut mitään juttua kenenkään kanssa.
    Ja varmasti sillä on iso vaikutus että hyvässä suhtessa ollessa saa läheisyyttä ja esimerkiksi niitä kehuja.


Post a new comment