talk_too_much

Puhua suhde pilalle?

Hyvä kommunikaatio on hyvän suhteen peruste. Mutta mitä tapahtuu kun kommunikaatiosta tulee monologi? Voiko suhteen puhua rikki? Voi mielestäni, jos olette ihan erityyppisiä ihmisiä.

Kuuntelin äskettäin radio-ohjelmaa jossa psykologi vastasi kuuntelijoiden kysymyksiin. Yksi kuuntelija soitti ja kertoi tarpeestaan puhua koko ajan. Jos hänelle oli tapahtunut jotain eikä hän saanut kertoa siitä kenellekään, hän tunsi suunnatonta tyhjyyttä. Kuin se, joka oli tapahtunut, ei olisi tapahtunut jos hän ei kertonut siitä kenellekään. Nyt hän oli itse huomannut miten paljon hän puhui ja että hänen läheisensä lopettivat usein kuunnella häntä kun hän puhui.

Olen itse hänen vastakohtansa. Älkää käsittäkö minua väärin, puhun mielelläni. Mutta asioista jotka mielestäni ovat kiinnostavia. Se mitä Timo-kolleegani, jota tuskin tunnen, kertoo koirastaan ei kuulu siihen kategoriaan. Eikä se, mistä minä ja kaverini Mikko puhui kun kävelimme kaupungilla. Nämä pienet tapahtumat, jotka minusta ovat ihan merkitsemättömiä, enkä ymmärrä miksi joku voisi olla kiinnostunut kuulemaan kun puhun niistä. Minun on myös vaikea osallistua näihin keskusteluihin ja sen huomaa luultavasti.

Olet ääripää ja hän, joka haluaa puhua kaikesta, on toinen. Ei tietenkään ole mitään oikeaa tai väärää, mutta en usko että kaksi henkilöä eri ääripäistä sopivat yhteen. Sillä silloin häntä, joka on “hiljainen”, kutsutaan tylsäksi koska hän ei koskaan kerro itsestään. Hiljainen taas kyllästyy kuuntelemaan kun Puhelias puhuu turhista asioista, tai tuntee olevansa tukehdutettu kun hän ei koskaan saa puhua.

Kun ihastumisvaihe on loppu, arki ja arjen haasteet tulevat vastaan – miten hyvin sovimme oikeastaan yhteen? Siksi on mielestäni tärkeää olla varuillaan kun deittailee. Miten hyvin keskustelumme sujuu? Saanko vastakaikua vai kuunteleeko hän vain, eikä ole kiinnostunut siitä mistä puhun?

413d1a5be3e816b3933b7c7169121d4d

Onko sinulla ajatuksia tästä kirjoituksesta, blogista, ehdotuksia aiheista joista voisin kirjoittaa tai muuta? Kommentoi!

dating


There is 1 comment

Add yours
  1. JiiKoo

    Mielestäni on jokseenkin sama paljonko kukakin puhuu..parisuhteen ylivoimaisesti tärkein asia on molemminpuolinen luottamus!! ..se päihittää kaikki muut asiat..jos luottamus on kunnossa niin kaikki asiat ovat sovittavissa/neuvoteltavissa..

    ..mua ei ole ikinä petetty..tai voi tietty ollakin, mutta siitä ei ole kukaan jäänyt kiinni niin se on ei niinkauan kuin toisin todistetaan. JOS naiseni pettäisi minua niin voisin hyvinkin antaa sen anteeksi, MUTTA, käytännössä suhde luultavasti loppuisi siihen, koska luottamus olisi menetetty..ja ilman luottamusta ei voi olla mitään tärkeää ihmisten välillä..se on kaikki kaikessa.. =)


Post a new comment