sad-alone-boys-guys-emotional-lone-quotes-wallpapers-15

“Olenko todella niin epäkiinnostava?”

Hei, 

Olen todella surullinen. Eräs kaverini vinkkasi HappyPancakeistä minulle sillä hänen kaverinsa oli alkanut seurustella jo kun hän oli ollut viikon jäsenenä. Olen mielestäni hyvä ilmaisemaan itseäni ja kirjoittamaan. Nyt olen lähettänyt viestin 56:lle EIKÄ KUKAAN ole vastannut. Näen että he ovat lukeneet viestin, muttei vastanneet. Olen yrittänyt kirjoittaa eri tavoin kaikille niin että he näkevät etten vain kopioi saman viestin kaikille. Olen nähnyt paljon vaivaa kun olen miettinyt mitä kirjoittaa eri naisille. Olen rauhallinen ja pidän musiikista ja teatterista. Työssäni olen tekemisissä lasten kanssa, pidän matkustamisesta ja hyvästä ruoasta. 

Nyt ajattelen näin:
* en ole kenenkään mielestä hyvännäköinen 
* taustani saa heidät valitsemaan minut pois
* naiset eivät ole kiinnostuneita miehistä jotka ovat kiinnostuneita musiikista ja taiteesta 
* he luulevat että minulla on joku outo uskonto.

Ajattelen vain näitä asioita ja voin todella huonosti siitä. Itseluottamukseni ja itsetuntoni ovat kärsineet kun en ole saanut vastauksia. Sillä jos ei saa todisteita että jokin ei pidä paikkansa, uskoo lopulta että se on totta. :(
Tiedän että suosittu nainen voi saada 200 viestiä viikossa, mutta olenko todella niin epäkiinnostava?

Kiitos vastauksesta etukäteen. 

 

HELENA VASTAA:

Hei!

Kiitos viestistäsi.

Kuulen turhautuneisuutesi viestistäsi. Kuvailet tarkkaan nettideittailun huonot puolet. Se on suojattu maailma – siellä ei ole pakko vastata samalla tavalla kuin jos tapaa jonkun kasvotusten. On tärkeää muistaa tämä kun saa negatiivisia ajatuksia itsestään. Toisaalta deittailusivustot ovat myös mahtava tapa tavata monta eri henkilöä, varsinkin jos pitää enemmän kirjoittamisesta kuin kasvotusten puhumisesta.

Vaikuttaa siltä että sinusta on tärkeää että toinen kiinnostuu sinusta nopeasti. Kirjoitat että olet kirjoittanut erilaisia ja henkilökohtaisia viestejä niin että he joille kirjoitat kiinnostuisivat nopeasti. Voisit yrittää toista taktiikka ja kirjoittaa mitä tunnet tai mitä ajatuksia saat kun näet hänen, jolle kirjoitat, profiilin. Olet kirjoittanut 56:lle naiselle. Miten kauan olet ollut jäsen? 56 naista kuulostaa monelta – oletko oikeasti, aidosti kiinnostunut heistä kaikista vai kirjoitatko vain monelle niin että olisi suurempi mahdollisuus että saat vastauksen/vastauksia? Uskon että sen voi nähdä viesteistä; jos olet oikeasti kiinnostunut henkilöstä ja kirjoitat hänelle, hän näkee luultavasti kirjeestäsi että olet oikeasti kiinnostunut etkä vain kirjoita ajan kuluksi. Olet mielestäsi hyvä ilmaisemaan itseäsi ja kirjoittamaan, käytä sitä kun kirjoitat viestejä!

Kirjoitat että jos ei saa todisteita vastakohdasta, uskoo lopulta että jokin pitää paikkansa. Minkälaisia muita suhteita sinulla on elämässäsi? Mitä ajattelet itsestäsi? Sinulla on varmasti monta esimerkkiä jotka todistavat että luettelemasi ajatukset eivät pidä paikkansa. Yritä miettiä näitä kun keskustelet muiden kanssa. Ajattelet paljon sitä ettet ole saanut vastauksia ja että itseluottamuksesi ja itsetuntosi ovat kärsineet siitä. Uskon kuitenkin että nettideittailu ei ole koko elämäsi ja että koet monta tilannetta elämässäsi jossa itseluottamuksesi kohenee.

Kirjoitat että suosittu nainen voi saada 200 viestiä viikossa. Älä vertaa itseäsi muihin. Siitä on yleensä enemmän haittaa kuin hyötyä ja loppujen lopuksi laatu on tärkeämpää kuin määrä; viestien määrä ei ole olennaista vaan se, että lähettää kiinnostavia ja henkilökohtaisia viestejä.

Toivottavasti sait uusia ajatuksia vastauksestani.
Onnea matkaan sen oikean löytämisessä,
Helena

dating


There are 4 comments

Add yours
  1. Nimmari

    En ole minäkään päässyt treffeille koskaan vielä, deittipalstoilla mulle ei ole vieläkään vastattu mun elämän aikana kertaakaan. 30v ja itseluottamus tallottu maanrakoon. Ehkä se johtuu Turusta ja pinnallisista tai kyynisistä ihmisistä ketkä ei jaksa eikä viitsi keskittyä ihmisen sisimpään missä kaikki hyvä odottaa ottajaa. Jos oot vähemmän komee ilman koulutusta ja hyvää duunia, ilman ainuttakaan kaveria ja harrastusta sulle ei tulla koskaan vastaamaan deittipalstoilla. Itteeni en muuta, olen maailman kiltein mies mutta en kelpaa kenellekkään. Vaikka haluisinkin oman perheen ja lapsia, naimisiinkin voin mennä.

  2. Leenuliini

    Hei, pakko kommentoida tuohon aloitukseen naispuolisen lettuilijan näkökulma.. Olen nyt ollut reilun viikon Happy Pancakessa ja totaalisen kyllästynyt. Mikään ei ole muuttunut edellisestä kerrasta, kun olin täällä. Olen jo kypsässä iässä, mutta silti niitä viestejä tulee, ei lähellekään 200, mutta yllättävän paljon kuitenkin. Mutta… olen omassa ilmoituksessani kertonut aika tarkkaan, mitä etsin ja millainen olen ja siitä huolimatta tulee salarakas- ja seksisuhdepyyntöjä. Olen luvannut vastata jokaiselle, joka on laittanut kuvansa profiiliin ja näin olen tehnytkin, ja olen vastannut myös kuvattomille ja pyytänyt kuvan. Ulkonäkö ei ole se tärkein asia, mutta valitettavasti vaikuttaa tosi paljon. Kuvan saatuani olen myös rehellisesti kertonut, että ei kiinnosta (siis nätisti), ja saanut yleensä tosi tylyn vastauksen nirsoilusta, tai että mitä sinä itse luulet olevasi, ja kiitti vaan, hyvää loppuelämää, ämmä. Viikon aikana olen saanut YHDEN asiallisen viestin, ja treffeilläkin käytiin heti – valitettavasti kemiat ei olleet kohdallaan ja hengailen täällä vielä hetken.

    Minusta siinä pitkään kirjoittelussa ei ole mitään järkeä, mahdollisimman pian treffeille vaan. Silloin ei kumpikaan ehdi kuvittelemaan mitään, koska se keskinäinen kemia kuitenkin ratkaisee, mitä suhteesta tulee jos on tullakseen. Treffipalstat näyttävät olevan samanlaisia kaikki ja niissä pyörii samoja tyyppejä. Itse olen nyt vain täällä :).

    Riippuu myös alueesta, jolla asut – jos joku asuu yli 200 km päässä minusta, kerron, että en halua edes aloittaa kirjoittelua, koska etsin kumppania lähistöltä (siihen on hyvät syyt). Etsitkö sinäkin kumppania liian kaukaa? Ihmettelen kovasti, että vastauksia ei tule, jos olet kuitenkin vaivautunut kirjoittamaan jonkin verran. On kohteliasta ja fiksua vastata, vaikka ei kiinnostaisikaan. Minulle tulee viestejä tyyliin “Moika” – eli yksi sana, ja siinäkin on kirjoitusvirhe. Ei paljon kiinnosta tuollaiset, kun etsin keskustelutaitoista ihmistä, jonka kanssa jakaa loppuelämä. En välitä kirjoitusvirheistä, jos toinen on vaivautunut kertomaan itsestään edes jotakin, mutta ei.. Pahoittelut sinulle meidän naisten puolesta, toivottavasti se oikea löytyy vastoinkäymisistä huolimatta.

  3. Surullinen

    Hei,

    Olen 31v mies Turusta ja en ole koskaan ollut vielä treffeillä, en ole koskaan halannut tai suudellut naista vielä. Vaikka haen vakavaa suhdetta ja haluan oman perheen ja lapsia en koskaan kelpaa kellekkään. Mulle on myös se ja sama minkä näköinen ja kokoinen nainen on, en kelpaa. Mulla ei oo ainuttakaan kaveria tai ystävää, en todellakaan tiiä enää mikä mussa on niin epäkiinnostavaa. Olen ollut deittipalstoilla vuosia ja en saa vastauksia viesteihini, en hae seksiseuraa. Tekee mieli luovuttaa jo ja hyväksyä karu todellisuus että en tulen olemaan ikuisesti yksin enkä tule koskaan saamaan omaa perhettä vaikka kuinka haluaisin. Tiedän että ei pitäisi olla katkera sun muuta mutta en vaan jaksa enää, kyllä se oikea joskus vielä kävelee sua vastaan ja kaikkea. Tuntuu turhauttavalta pitää toiveita yllä, mä olen yrittänyt kaikkeni. Miten mun pitäis jaksaa vielä yrittää?

  4. Jermu

    Jos vähänkään osaa kirjoittaa, voi kokeilla olla paljastamatta profiilissa liikaa (mahdollisesti tökkiviä) yksityskohtia ja jättää viestittelylle mahdollisuus. Joskus voi olla hyväksi tehdä hieman provosoiva profiili, jossa ei piilottele ajatuksiaan itsestään, toisesta sukupuolesta ja elämästä yleensä. Yhdellä tekstillä ja profiililla ei voi miellyttää oikeasti kuin murto-osaa. Lukijatkaan eivät läheskään aina ole tosissaan haku päällä ja riittävän energisiä siihen mihin luulevat ryhtyneensä.


Post a new comment