hp-bild-

Lisää oksitosiiniia kansalle!

Miten tärkeää fyysinen kosketus on kun haluamme näyttää että tunteemme deittiä kohtaan ovat kasvaneet? Miten tärkeää on siis vapauttaa oksitosiiniia? Tärkeämpää kuin uskomme, ainakin jos minulta kysytään. Oksitosiinihormoonin vaikutusta, joka saa kehon liikkelle fyysisestä kosketuksesta, ei saa aliarvioida. Oksitosiini luo esimerkiksi luottamusta ja vahvistaa tunnesiteitä ihmisten välillä. Tutkimusten mukaan esimerkiksi kirjastokävijä, jota kirjastovirkailija koskettaa kun hän antaa hänelle kirjan, palauttaa useammin kirjan takaisin kirjastoon kuin kävijä jota virkailija ei kosketa.

Deittailu muistuttaa usein työhaastattelua. Menette esimerkiksi kahville tai lounaalle, tai vaikka kävelylle. Yritätte luoda kuvan toisesta ennen kuin on aika tehdä päätös. Jompikumpi ehkä toteaa että “vaikutat mukavalta tyypiltä, mutta en oikein tunne mitään ekstraa”. Minä olen usein silloin ajatellut “ei, miten olisit voinut tuntea?”. Sillä mehän olemme vain istuneet eri puolilla pöytää ja katsoneet toisiamme emmekä ole koskettaneet toisiamme ollenkaan (“moikkahalia” lukuun ottamatta).

Jotta voisimme tuntea jotain oikeasti ja vapauttaa oksitosiinia, meidän on koskettava henkilöitä joista pidämme. Ainoa haittapuoli on, että emme voi koskaan tietää miten muut reagoivat kosketukseen ja läheisyyteen. Olen itse esimerkiksi pilannut treffit kun kosketin deittini kättä kun luulin että välillämme oli kemiaa. Vaikutin liian tunkeilevalta ja ylitin jonkinlaisen rajan joka hänellä oli. Olen kuitenkin varmasti hävinnyt yhtä paljon sillä että olen ollut liian passiivinen kun meillä on ollut hyvä yhteys.

Parasta on varmaan kuitenkin jos emme ajattele liian paljon ja teemme niin kuin tuntuu parhaalta. Jos treffeillä tuntuu menevät hyvin, miksei tehdä jotain fyysistä romantiikan vuoksi? Jos et muista millon sait viimeksi oikein lämpimän halauksen tai milloin sait pusun, siitä on kulunut liian pitkä aika.

Onko sinulla ajatuksia tästä kirjoituksesta, blogista, ehdotuksia aiheista joista voisin kirjoittaa tai muuta? Kommentoi!

dating


There are no comments

Add yours