foerhallande-tog-slut1

“Kolme viimeistä suhdettani ovat loppuneet kaaokseen”

Hei,

Olen kohta 36 v. täyttävä mies, olen ollut sinkku suurimman osan elämästäni, mutten oikein ymmärrä miksi. 

Olen aina ollut todella ujo, epävarma ja pidättyväinen yksityiselämässäni, mutta töissä olen työkavereideni kanssa puhelias. Minulla ei ole niin monta kaveria joiden kanssa vietän aikaa vapaa-ajallani. 

Viimeisten kahden vuoden aikana olen seurustellut kolme kertaa, mutta kaikki kolme suhdetta ovat loppuneet kaaokseen noin puolen vuoden seurustelun jälkeen ja jokaisessa suhteessa kumppanini on syyttänyt minua, mutten ymmärrä miksi. 

Olen keskustellut tilanteestani työkavereitteni kanssa ja monet heistä sanovat että se voi johtua siitä, ettei minulla ole niin monta läheistä kaveria. 
En itse näe sitä niin suurena ongelmana, mutta voiko olla niin että monet (minun esimerkissäni etenkin naiset) säikähtävät siitä ettei minulla ole niin monta kaveria joiden kanssa olen iltaisin ja viikonloppuisin? Vai voiko tähän olla muu syy jota en itse ymmärrä? Minulla on paljon ihmisiä ympärilläni töissä ja haluan siksi vapaa-ajallani viettää aikaa henkilöiden kanssa jotka ovat minulle läheisiä tai yksin kun olen sinkku.

Olen käynyt kuraattorilla ja puhunut ongelmastani hänen kanssaan, mutten oikein saanut mitään suoraa feedbackia häneltä, vain että ajattelen loogisesti ja että minulla on terve suhtautuminen elämään…

Kiitos vastauksestanne etukäteen kysymykseeni joka ei varmaan ole niin epätavallinen. 

 

Helena vastaa:

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Ymmärrän että olet hämmentynyt koska vaikuttaa siltä, että saat selityksiä joita et oikein ymmärrä. Sekä kuraattorilta, kolleegoilta että entisiltä kumppaneiltasi.

Minulle herää myös monta kysymystä kun luen viestiäsi. En löydä vastauksia kysymyksiini kun luen kirjettäsi ja tässä tulee kysymykseni jotka toivottavasti voivat auttaa sinua: Kirjoitat että tunnet olevasi varma työkavereidesi kanssa, millainen suhde sinulla on työkavereihisi? Puhutteko paljon työssä, mutta ette tapaa toisianne tai ole yhteydessä vapaa-ajalla? Kirjoitat myös ettei sinulla ole niin monta ystävää, muttet vaikuta kaipaavasi niitä niin paljon. Miksi kaipaat rakkaussuhdetta joka on, kuten ystävyyssuhteet, läheisiä suhteita? Mitä saat rakkaussuhteesta? Mietin myös minkälaisia läheisiä suhteita sinulla on. Mitä sinulle tapahtuu kun suhteesi – sekä rakkaus- että ystävyyssuhteet, muuttuvat syvemmiksi?

Kun luen kirjettäsi minulle tulee mieleen kiintymyssuhdeteoria. Me ihmiset kiinnymme eri ihmisiin eri tavoilla. Tämä riippuu siitä ketä olemme, miten luotamme muihin ja miten varmoja olemme. Rakastuminen vaatii paljon varmuutta ja turvallisuuden tunnetta. On aina olemassa riski ettei rakkautemme saa vastausta ja ettei sitä oteta vastaan. On ihanaa olla rakastunut, mutta samaan aikaan se pitää myös sisällään että päästää hallinnan ja jos on ennen pettynyt, voi helposti muistaa miltä se tuntui ja siksi olla haavoittuvainen. Kirjoitat että perusongelmasi voisi olla ettei sinulla ole läheisiä ystäviä, oletko sinä itse myös sitä mieltä vai ainoastaan kolleegasi? Täytyy olla rohkea ja varma itsestään jos haluaa tulla lähelle toista ihmistä. Kirjoitat että olet ujo, epävarma ja pidättyväinen yksityiselämässäsi, uskotko että se voi olla ongelma sinulle?

Kirjoitat että kolme viimeistä suhdettasi ovat loppuneet todella huonosti. Vaikuttaa siltä kuin jotain olisi tapahtunut noin puoli vuotta myöhemmin, jota et ymmärrä. Oletko huomannut samanlaisuuksia entisten kumppaniesi syissä miksi he ovat halunneet lopettaa suhteen?

Minusta on todella hyvä että käyt kuraattorilla. Se näyttää että haluat ymmärtää tilannettasi ja että haluat muuttaa elämääsi. Et ole mielestäsi saanut feedbackia ja vastauksia kuraattoriltasi, ehdottaisin siksi että tapaat psykologin joka voisi auttaa sinua ymmärtämään mitä läheisissä suhteissasi tapahtuu. Toivottavasti voit silloin myös ymmärtää mikä suhteissasi on mennyt väärin ja ehkä tehdä jotain toisin tulevissa suhteissasi.

Onnea!

dating


There are no comments

Add yours